perjantai 11. marraskuuta 2016

Ding-Higgins snooker (2) 1,90

Tänään alkaa 15:00 todella mielenkiintoinen ottelu Ding- Higgins snookerissa. Higgins voitti viime viikolla turnauksen ja on parhaassa vireessä. Dingin kausi on ollut suhteellisen ailahteleva tähän saakka ja kun hänen peliään katsoo niin siitä puuttuu jotenkin Dingimäinen into. Keskinäiset pelit ovat selkeästi Dingin hyväksi ja Higgins on viimeksi voittanut 2013 Dingin, tämän takia kertoimet ovat molemmille 1,90. Jos pelkkää pelivirettä katsoisi niin sanoisin 2,3 ding ja 1,66 higgins. Tästä siis ylikerroin pois.

torstai 2. kesäkuuta 2016

JALKAPALLON EM KISOJEN 2016 ENNAKKO

LOHKO A RANSKA: Kisaisäntä ja kaksinkertainen EM voittaja 1984&2000. Joukkue lähtee kisoihin yhtenä suurimpina ennakkosuosikkeina. Valmentajana toimii legendaarinen Didier Deschamps. Joukkue on täynnä todellisia tähtiä kuten Martial, Griezmann ja Cabaye. Ranskan peleissä on odotettavissa todellinen hurmos kun kotiyleisö kannustaa mukana. Jotain joukkueen vireestä kertoo se että joukkue on voittanut 8/9 edellisestä pelistään ja mikä vakuuttavinta joukkue on kaatanut Portugalin,saksan sekä hollannin. Uskon että ranska sijoittuu 3 joukkoon kisoissa. Romania: Tässä on todella mielenkiintoinen joukkue. Ei todellakaan voida puhua että joukkueella olisi erityisen vahva hyökkäyspään joukkue mutta puolustuksessa se on viime ajat ollut ehkä jopa maailman paras. Joukkue on päästänyt käsittämättömästi vain 2 maalia edelliseen 10 peliin! Joukkueen ehdoton tähti on Vlad Chiriches (Napoli) sekä puolustuksen Razvan Rat. Vaikea lohko mennä jatkoon sillä Ranska tulee dominoimaan lohkon, mutta Romania kamppailee varmasti Sveitsin kanssa jatkoon pääsystä. Sveitsi: Tämä joukkue osaa pelata hyökkäyspeliä! Karsinnoissa vain Saksalla oli enemmän laukauksia kohti maalia (181) kun Sveitsillä 155. Joukkueen paras pelaaja on Xherdan Shaqiri (Stoke) joten tästä voimme päätellä että joukkue ei tule varsinaisesti menestymään. Valmentaja on antanut selkeän tavoitteen joukkueelle ja se on vain päästä alkulohkosta jatkoon sillä siihen ei ole joukkue koskaan vielä pystynyt. Albania: Tässä on kisojen heittopussi. Joukkue teki IHMEEN kun se meni jatkoon karsinnoista! Albania teki koko karsinnoissa vain 7 maalia ja uskon suuresti karsintojen tulokseen auttavan Albanian kotipelit jota nyt ei siis ole. Uskon että Joukkue ei tule tekemään kuin korkeintaan 1 maalin koko kisoissa sillä muut lohkon maat ovat todella paljon parempia. LOHKO B Englanti: Nyt on kyseessä taas yksi kisojen ennakkosuosikeista. Joukkueella on todella laadukkaita pelaajia mukana. Joukkueella on todella vahva hyökkäys kun joukkue sai kisoihin, Kane, Vardy, Rooney kolmikon! Roy Hodgson valmentaa joukkuetta ja tietää varmasti mikä sytyttää oman joukkueen liekkeihin. Englanti usein aloittaa tärkeät kisat vähän hatarasti, usein tasapelillä, mutta tästä lohkosta se selviää voittajana. Venäjä: Venäjän joukkue on ailahteleva kuten myös jääkiekossa. Liikaa yksilö pelaamista. Joukkueen selkeä tähti on Roman Shirokov (CSKA Moscow) Karsinnoissa Artem Dzyuba oli todella vahvassa vireessä ja teki 8 maalia yhteensä. Jos Dzyuba löytää vireen myös kisoissa niin Venäjä nähtäneen tästä lohkosta jatkossa. Slovakia: Tässä taas erikoinen tarina joukkueesta joka osasi yllättää. Slovakia meni kisoihin karsinnoista ennen Ukrainaa ja tätä voidaan pitää yllätyksenä. karsintojen maaliero 17-8 kuitenkaan kertoo selkeää sanomaa siitä että joukkue on valmiina voittamaan kenet tahansa parhaana päivänä. Joukkueen selkeä tähti Marek Hamsik (Napoli) teki 5 maalia karsinnoissa ja muutenkin ollut hyvässä vireessä. Wales: Wales päästi karsinnoissa omassa lohkossaan vähiten maaleja (4) ja teki itse 11 maalia. Bale sekä Ramsey ovat todella taitavia pelaajia ja tulevat johtamaan koko joukkuetta. Tulemme näkemään tasaista vääntöä lohkon kakkossijasta. Lohko C Saksa: Oma suosikkini näissä kisoissa. Saksa on loistava ja kaikki sen tietää. Kisojen paras maalivahti löytyy saksalta Manuel Neuer. Neuer tekee käsittämättömiä torjuntoja pelissä kun pelissä ja hän jos joku tulee olemaan vaikea mies ohitettavaksi peleissä. Muller sekä Ozil tulevat varmasti tekemään todella paljon maaleja kisoissa. Karsinnoissa 24-9 maaliero kertoo jo omaa tarinaa, mutta olen aivan varma että tämä joukkue pelaa finaalissa! Karsinnoissa 72% pallonhallinta turhauttaa aivan jokaisen vastustajan. Pohjois Irlanti: Tässä taas yksi joukkue joka yllätti minut karsinnoissa. Vain yksi tappio karsinnoissa 16-8 maalierolla on todella vakuuttavaa. Suomen kanssa samassa lohkossa pelannut joukkue pelasi loistavasti. Steven Davis (Southampton) ja Kyle Lafferty ovat joukkueen tärkeimmät pelaajat joita kannattaa kisoissa seurata tarkasti. Tämä lohko jossa lisäksi Puola sekä Ukraina tulee olemaan tasainen, mutta en usko että pohjois irlanti menee jatkoon. Puola: Robert Lewandowski (Bayern Munich) !!!! Huhhuh mikä pelaaja. Oli aivan pitelemätön karsinnoissa tekemällä 13 maalia! Puola sijoittui toiseksi karsinta lohkossaan 33-10 maalierolla heti saksan jälkeen. Uskon että myös tässä lohkossa Saksa voittaa ja Puola toinen. Ukraina: Ukraina ei ole enää yhtä vahva joukkue kuin noin 5 vuotta sitten. Nyt en usko että joukkue olemaan aivan vahvimmillaan. Ukraina joutui jatko karsintaan vielä josta se selvitti tien kisoihin. Todella hyvä puolustava joukkue mutta Puolan ja Saksan hyökkääjät tulevat löytämään tiet läpi.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

MM FINAALI SUOMI-KANADA!

Noniin!! TÄNÄÄN MM FINAALI johon Suomi lähtee ennakkosuosikkina. Kisat ovat olleet Suomelta todellista taidonnäytettä eikä joukkue ole hävinnyt kertaakaan. Koskinen on ollut maalissa kuin muuri ja nuoret tähdet Laine ja Aho ovat nousseet joukkueen tärkeimmiksi pelaajiksi. Joukkueelta löytyy myös todella kokenutta pelaajaa kuten Koivu ja Komarov jotka varmasti sytyttävät joukkueen tänään parhaimpaan peliin. Tämä on koko Suomen kansalle tärkein mahdollinen asia joka vuosi, kun taas Kanadassa ei MM kisat nauti yhtä suurta roolia kun täällä. Kanada on myös pelannut loistavat kisat mutta hävisivät juuri Suomella alkulohkon viimeisessä pelissä. Eilinen USA peli tuntuu varmasti jaloissa eikä peli muutenkaan ollut todella vakuuttava. Suomi on maalivahti pelissä selkeästi edellä ja siihen ratkeaa MM kulta tänä vuonna! Suomi voittaa 4-2 tai 5-2. Maalintekijät: Komarov,Koivu,Laine,Aho

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Betsafe ja Casinoeuro tarjoavat Huikeita Bonuksia uusille asiakkaille!

Nyt jos koskaan kannattaa Liittyä Betsafe sekä Casinoeuroon! Molemmilla huikeita Kampanjoita käynnissä tällä hetkellä! Betsafe järjestää esimerkiksi kilpailua josta voit voittaa matkan Manchester City- stoke peliin huhtikuun lopulla! Kaikki uudet asiakkaat saavat 100% talletusbonuksen! Talleta esim 25 euroa niin saat 50euroa pelirahaa tai talleta 50 euroa niin saat 100 euroa pelirahaa!

TPS- Kärpät alle 5,5 maalia

Todella tasainen peli tiedossa tänään. Kärpillä mahdollisuus ratkaista ottelupari kun taas TPS:llä pakkovoitto. Edelliset pelit ovat olleet varovaisia aina alussa ja on kestänyt kauan että avausmaali saadaan. Puljujärvi sekä Aho ovat olleet taas todellinen tutkapari kärpille ja uskon heidän ratkaisevan pelin tänään. Georgiev ja Rajaniemi maalissa. Lopussa toki suuri mahdollisuus että TPS saattaa hakea jopa kahden maalin tappioasemassa tasoitusta ilman maalivahtia mutta itse uskon pelin päättyvän oikealla ajalla joko 1-1 tai 1-2

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Wierer- Dorin Habert (2) Takaa-ajo

Wierer ollut todella pikamatkalla mutta tämä on Dorin Habertin heiniä. Habert lähtee noin 20sek Wiererin perään mutta nyt on ampumapaikkoja on 4 ja hiihtoa pitkä matka edessä niin Habert hiihtää kiinni Wiererin todella nopeasti. Habert oli ylivoimainen MM kisoissa viikko sitten eikä vire katoa näin nopeasti kokonaan. Varma kohde.

Crystal Palace- Leicester (2) 2,40

Valioliiga jatkuu ja nyt on todella tärkeä peli molemmille. Leicester on ollut koko kauden sensaatiojoukkue ja on voittanut melkein joka viikko. Joukkue on tehny liigan eniten maaleja yhdessä Tottenhamin kanssa ja omissa on soinut vain 31 kertaa. Samaa ei voida puhua heikosta Crystal Palacesta. Maalisuhdanne -7 kun joukkue on tehnyt vaivaiset 32 maalia ja päästänyt 39. Palacella on turvallinen 8 pisteen johto putoamisviivan alla olevaan Norwichiin mutta tilanteet voivat muuttua nopeasti ja pisteitä tarvitaan vielä jotta varma paikka valioliigassa ensi kaudella sinetöityisi. Joukkueet kohtasivat alkukaudesta jolloin Leicester oli parempi 1-0 ja uskon että Mehrez ratkaisee ja tänään nähdään samat lukemat. Leicester tehnyt valioliigan eniten maakeja toisella puoliajalla joten luulen puoliajalla tilanteen olevan 0-0 ja lopputulos 0-1 Leicester voittaa.